Olen aika täystyöllistetty. En silti koe olevani stressaantunut työstäni. Keskimäärin töissä on ihan mukavaa, vaikka välillä olisi mukava pysäyttää kellot ja vain pysähtyä olemaan ja elämään hetkessä. Kunhan syventävä harjoittelu päättyy, minulla on todennäköisesti aikaa tehdä juuri niin.
Oikeastaan tämän blogin tarkoitus oli olla kanavana ajatuksille, joita kuvataiteen perusopintojen tekeminen minussa herättää. Jos kirjoittaisin vain joka tiistaista, tekstiä ei paljoa syntyisi. Koin jälleen eilen, että olen aivan väärässä paikassa, aivan väärien ihmisten seurassa ja aivan väärässä mielentilassa. Välillä muiden puheet kuulostavat tekotaiteelliselta löpinältä ja välillä aivan omituiselta jorinalta. Joko en osaa ajatella omasta tuhertelusta mitään syvällisempää tai siinä ei yksinkertaisesti ole mitään ajatusta takana. Todennäköisesti kumpikin vaihtoehto on aivan yhtä tosi.
En osaa maalata enkä piirtää, mutta haluaisin oppia kuvataiteesta sen verran, että siitä olisi työhöni apua. Olisi kiva saada oppilaat innostumaan itseilmaisusta ja tarjota siihen välineitä, mutta tällä hetkellä ei näytä kovin lupaavalta. Nurjalla asenteella en tule missään nimessä mitään oppimaankaan. Päätinkin, että ajattelen näitä opintoja vain yhden viikon jaksoissa - jos miettisin koko kokonaisuutta, pääni hajoaisi.
Ulkona kuulostaa olevan ihana syysmyrsky. Huomenna virittelen takkaan tulet ja kaivan tuikut esille. Tämä on raa'an ihana vuodenaika.
