maanantai 19. marraskuuta 2012

Mikäköhän lie?

Joskus sitä vain unohtaa, mihin aihekokonaisuuteen mikäkin tehtävä liittyi. Siitä huolimatta yksi mieleenpainuvimmista töistä syyslukukaudella oli seuraavanlainen:

Valitsimme Annen tuomista ympäristötaiteeseen paneutuvista kirjoita haluamamme kuvan ja meidän tuli lähteä muuttamaan sitä ainakin kolmella eri tavalla. Valitettavasti en enää muista, kenen taiteilijan tämä alle valokuvattu työ on, mutta minua puhuttuteli sen muotokieli: pyöreys, piikikkyys (sekä ruusut että piikkilangat), kovuus, karkeus, mutta samalla sanaton kauneus.


Miten muuttaa vain valokuvassa nähtyä ympäristötaideteosta? Miten tehdä siitä oma muunneltu versio? Pää kuhisi kysymyksiä ja yllättävän nopeasti aloin nähdä vastauksia:
kova -> pehmeä
värikäs -> lähes yksivärinen
kaksiulotteinen -> kolmiulotteinen

Toteutin oman näkemykseni valitsemastani teoksesta valkoisella villalangalla ja valkoisilla kangasruusuilla kolmiuloitteiseksi, kosketeltavaksi teokseksi. Omaa silmääni se viehättää aika paljon, koska olen lähes päivittäin tekemisissä lankojen kanssa ja valkoinen on ehdoton lempivärini. Ei hullumpi tehtävänanto ja ideointisessio - tällaisesta minä pidän!



Kävelytaidetta ja kokeiluja lähiympäristössä

Paikkasidonnainen ympäristötaide herättää ensimmäisenä ajatuksen esimerkiksi ylöjärveläisestä kiertoliittymiin tehdystä "taiteesta". Tämä ajattelu kuvastaa vain ja ainoastaan minun ajatusteni kapeutta ja rajoittuneisuutta. Useamman kerran kestänyt ympäristötaiteen kurssi (4.10.-8.11.2011) ohjasi ajatukset aivan uusille raiteille.

Teimme ensimmäisellä kerran paikkasidonnaisen ympäristöteoksen Yhtenäiskoulun lähimaastoon. Valitettavasti minulla ei ollut kameraa mukana, mutta omassa työssäni asettelin isoja ja pieniä vaahteran lehtiä polunomaisesti koulua kiertävään verkkioaitaan. Teoksella ei ollut sen suurempaa funktiota - maahan pudonneille lehdille löytyi vielä lyhyt uusi elämä aidan rei'issä. Ehkä lehdet vangitsivat jonkun ohikulkijan katseen ja saivat hänet miettimään, kuka nuo lehdet on tuohon asetellut ja miksi. Tai ehkä kulkijaa ihastutti lehtien syksyinen väriskaala.

Viikonloppukurssilla teimme kuuntelukävelyharjoituksen Soppeenharjun maastossa. Etenimme hiljaa ympäristöä tarkkaillen, äänimaisemia kuunnellen ja inspiraatioita etsien. Tunnin kävelyharjoitus oli kuin puhdistava retriitti. Kävelyn aikana tehdyt aistihavainnot oli mahdollista purkaa kahden päivän aikana maalauksiksi, mutta inspiraationa oli mahdollista käyttää myös jotakin itselle tärkeää paikkaa. Valitsin omaksi inspiraation lähteekseni Seitsemisen kansallispuistossa sijaitsevan maiseman. Olemme liikkuneet siellä paljon ja varsinkin mieheni on ottanut varmasti yli 2000 valokuvaa eri aihepiireistä. Valitsin niistä kaksi ja toteutin ne akryylimaaleilla akvarellipaperille.

Vesi, veden virtaus ja siitä heijastuvat värit kiehtoo minua. Veden liikkeen vangitseminen on tavattoman vaikeaa, mutta mieheni Seitsemisessä ottamassa kuvassa poreili mielestäni mukava tunnelma. Maalaukseen oli mahdoton saada samaa liikkeen tunnelmaa, joten keskityin veden pyörteisiin ja vaahtoamiseen.




Toisen maalauksen inspiraationa oli rauhallinen metsämaisema - sekin Seitsemisestä. Valitettavasti se valokuva on joissain monista valokuvatiedostoistani, joten vertailu inspiraation ja lopputuloksen välillä ei nyt onnistu. Tein maalausta monta tuntia ja nautin erityisesti kukintansa lopulla olevien maitohorsmien maalaamisesta. Eilaisten vihreiden sävyjen sekoittaminen ja kokeileminen oli myös antoisaa. Taustalla oleva havumetsä näytti aluksi synkältä yksiväriseltä massalta, mutta tarkemmin katsottuna siitä erottui selvästi puiden runkoja, oksia ja jopa lehtiä. Akryylimaali on materiaalina varsin mukava ja yllättävän anteeksiantava.


Ehkä eniten nautin paikkasidonnaisen teoksen suunnittelusta. Olin aikaisemmin ajatellut niin kankeasti ja kahlitusti ympäristötaideteoksista, että oli vapauttavaa päästää itsensä ihan uusille poluille. Ajatukseni oli käyttää luonnonmateriaaleja ja tehdä teoksesta "itsetuhoutuva". Ajatus teoksesta muotoutui hyvin nopeasti ja otin lähtökohdakseni yhteisöllisen tekemisen prosessin ja koulumme toimintaperiaatteet. Näistä syntyi oppilaiden kanssa toteutettava hymynaama-projekti.



Viimeinen ympäristötaiteeseen liittyvä kokeilu liittyi pienoismalleihin. Minulla on takapihallani pieni lampi. Tätä lampea ympäröi erilaiset kasvit ja kivet, mutta olen aina kaivannut lampeen lumpeen kukkia. Lumpeen ja ulpukan kukat tuovat mieleeni lapsuuden kesät, jolloin soutelimme tyttöjen kanssa Kalajoen rantavesissä - sitä samaa kiireetöntä tunnelmaa tämä oma pihalampeni minulle edustaa.

Halusin suunnitella tähän lampeen oman lumpeenkukkani ja materiaalina käytin erivahvuisia metallilankoja ja lasihelmiä. Muotoilin metallilankaa erilaisten pihtien avulla ja kiinnitystapana oli juottaminen. Riippuen lumpeen lopullisesta paikasta lammen äärellä, se tulee elämään yhteiselämää veden kanssa heijastusten, veden väreilyn, auringon kimalluksen, tuulen, sateen, myrskyn ja tyynen vuoropuheluna. Yhteiselämä tulee jättämään siihen jälkensä hiomalla metallilangasta kiillettä ja kirkkautta pois ja korvaamalla sen ehkä ruosteella.

Tein lumpeesta suunnitelman: maalasin akvarellipaperin siniseksi ja taivuttelin ohuesta metallilangasta lumpeenlehden ja -kukan. Ne on liimattu kuumaliimalla alustaan.



Lopullisessa työssä käytin siis erivahvuisia lankoja ja tehokeinona lasihelmiä.





Ympäristötaiteen kurssi oli antoisa ja omana oppimiskokemuksena jäi plakkariin tietoisuus siitä, että minustahan onkin yllättäen tähän kuvataideharrastamiseen ja minulla on omia, toteuttamiskelpoisia ideoita.