Kolme kuvataiteen perusopintojen vuotta vetelevät viimeisiään. Kevätlukukauden viimeiset kahdeksan kokoontumiskertaa oli grafiikkaa Hanna-Mari Matikaisen johdolla. Edellinen viikonlopun pituinen grafiikan jakso oli mielenkiintoinen, mutta ei siitä mitään mieleen jäänyt. Odotukset olivat korkealla tämän jakson suhteen, koska grafiikka on itselleni SE kuvataiteen muoto, jota katsellessa sytyn.
Kahdenksan kerran aikana harjoittelimme erityisesti kartonki- ja kopiografiikkaa. Oli helpottavaa, että emme kaahanneet joka kerta uuden tavan/asian pariin, vaan että saimme rauhassa kokeilla yhtä tekniikkaa ja soveltaa sitä eteenpäin.
Oli myös hyvä palauttaa mieliin grafiikassa tarvittavia välineitä: työhanskat, tarlatan-kangas, puhelinluettelon lehdet, pehmeät kangaspalat, öljypohjaiset maalit, serlakka laattojen pintakäsittelyyn,vanupuikot, ruokaöljy, arabikumi, pesusienet, työstöalustat, prässi, kunnollinen paperi ja sen kostutus, ym. ym.
Kartonkigrafiikassa tein vain muutamia erilaisia laattoja, kun tuntui, että jaksaisin työstää niitä aivan loputtomiin. Tein yhden ison laatan pelkän maalarinteipin avulla ja painoin sen avulla itselleni triptyykin. Värien työstäminen vei aikansa - paljonko putsata pois, paljonko jättää. Näppituntumalla on melkoinen merkitys grafiikassa ja kun sitä kokemusta ei vielä paljoa ole niin eipä ole aluksi näppituntumaakaan. Hyvin silti onnistui.
Muotoon leikatut painolaatat ovat tosi viehättäviä ja suunnittelin vinksahtaneen kissaperheen. Sitä työstin melkein jokaisella kerralla, ensin yksivärisinä kissoina ja sen jälkeen kirjavia kissoja tavoitellen. Kokeilin painaa kissojen taustalle piirtoheitinkalvon avulla väripintaa. Se vaatii vielä vähän kehittelyä, mutta kurssikavereilla näkyi huikean hyvin onnistuneita kokeiluja vastaavalla tavalla tehtynä.
Pyöreän muotolaatan kanssa kokeilin kahta eri painokertaa samaan työhön. Toinen laatta oli yksivärinen ja pinta raaputettu aurinkokehrän näköiseksi. Toisessa laatassa oli yksinkertainen kasvi. Ei ehkä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kokeilun avulla jäi itselle paremmin mieleen, miten tällaisia töitä tehdään.
Kopiografiikka oli oikeastaan SE JUTTU. Harjoittelin aluksi yksinkertaisilla netistä löydetyillä kuvilla. Kun systeemi lähti sujumaan (värin poispeseminen vaati jälleen sitä kuuluisaa näppituntumaa, joka ihmeekseni löytyi tosi nopeasti), innostuin vanhojen valokuvien työstämisestä. Tein äidille lahjaksi vedoksen isän nuoruudenkuvasta - nyt se on kehystettynä odottamassa äidin kesäkuista syntymäpäivää. Sen lisäksi painoin muutamia lapsuuskuviani. Ihana jälki, ihana tekniikka. Tätä olisi voinut jatkaa loputtomiin ja lähteä kokeiluissa aivan uusille urille - aika oli kuitenkin rajallinen.
Hanna-Mari oli huikean hyvä opettaja. Arvostin erityisesti rauhallisuutta, perusteellisuutta, positiivisen palautteen antamista, hyvää ohjeistusta ja onnistumisen hetkillä mukana iloitsemista. Tällaiseen haluaisin itsekin pystyä alakoulun kuvataiteen tunneilla! (Ja kun koulumme laajennetaan ja saamme uusia varusteita, toivon ehdottomasti koulullemme edes pientä grafiikan prässiä.)
