tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pitkän linjan työ 4.2.-11.3.2014

Toy Story - tämän tehtävän aiheeni, joka tuli ensimmäisenä mieleeni, kun kuulin tehtävänannon.

Meitä pyydettiin tuomaan mukanamme joku itselle merkityksellinen esine: itsessään kiinnostava esine, ajatukset muualle johtava esine, tapahtumaan tai asiaan liittyvä esine, muistoja herättävä esine, askarruttava esine - melko monta vaihtoehtoa valinnalle. Joitakin vuosia sitten äitini siivosi kotonaan kaappeja ja löysi minulle kuuluneen lelun. Äitini isä, pappani, oli ostanun lelun minulle, kun olin 3-4-vuotias. Lapsena muistan pitäneeni lelusta todella paljon ja sen erityisyyttä lisäsi se, että pappa oli ostanut sen ulkomailta. Leluun liittyy siis vahvasti positiiviset muistot lapsuudesta ja papasta.

Nyt aikuisena olen usein harmitellut lelun "roikkumista" kodinhoitohuoneen kaapin perällä. Se vie mielestäni tilaa ja olen usein miettinyt siitä eroon pääsemistä. Värit näyttäytyvät aikuisen Leenan silmiin kitchinä, kamalana neonmössönä ja mekaniikkakaan ei jaksa enää ihastuttaa. Aikuisen ajattelumallit ovat yksioikoisen tylsiä eli reilut 40 vuotta ovat muuttaneet lelun toisenlaiseksi.

Valitsin lelun, että voin työstää sen pois kaapistani. Tein ensin lyijykynäpiirroksen ja sen jälkeen mielessäni pilkoin lelun paloiksi. Maalasin pikku hiljaa jokaisen palan ja lopuksi lelun kokonaisena. Eheytin kokemuksen "korjaamalla" maalaukseen lelussa olevan osittain rikkonaisen pupun. Voimakkaiden karkkivärien löytäminen akvarelleista oli hauska löytöretki ja erityisesti olen innostunut siitä, että vesivärimaalaus alkaa sujua. Paksu paperi on ihana alusta ja värit tottelivat minua aika kiltisti koko monituntisen työn ajan. Olen ehkä oppinut jotain.

Voiko tämän työn jälkeen pistää lelun fyysisesti paloiksi ja heittää menemään - jääväthän kuvat muistoksi? Toisaalta lelun työstäminen palautti mieleen lämpimiä muistoja. Pappani on juuri täyttänyt 101 vuotta ja tämä esine on konkreettinen muisto hänestä. Ehkä en sittenkään heitä lelua pois, koska se juuri heräsi uudelleen henkiin. Varsinainen Toy Story.









       

 
                           

29.10.-26.11.2013 - PiMa, kuinka ollakaan!

Heikkilän Elina palasi kehiin ja vietti kanssamme loppuvuoden PiMan merkeissä.

29.10.2013 meni lähinnä jutellessa ja loppuvuotta miettiessä. Kertasimme myös alkusyksyn tekemiset, joiden perusteella Elina pääsi miettimään loppuvuotta. Ensimmäisellä kerralla emme juurikaan taiteilleen - teimme ryhmäpohdintaa siitä, mitä taide on. Istuimme pöydän ääressä ja piirsimme hetken, vaihdoimme paikkaa ja piirsimme/jatkoimme toisen piirrosta hetken, siirryimme jälleen jne. Tajunnanvirtaa ja ihan hauskaakin pitkän työpäivän päätteeksi. Mitään uutta ja ihmeellistä se ei tarjonnut.

 

 

 

 




Tuherrusta, töherrystä, tekstiä, tajunnanvirtaa.




5.11.2013 mukaan piti ottaa hiusteriä, mustetta, akvarellipaperia ja vesivärejä. Palasin alakoulun kuvistunneille, kun teimme ensin vesivärien avulla roiskeita, räiskeitä, valutuksia ja muita epämääräisiä asioita papereille. Varsinainen tehtävä oli löytää näistä jäljistä jotain ja nostaa ne esiin hiusterällä piirtäen. Tämä on helposti toteutettavissa omien oppilaiden kanssa.

Pidin työvälineestä! Mukavaa minulle sopivaa pipertämistä ja kyllähän minä tein löytöjä:

Rotta ja kalkkuna kilpasilla
Ikävystyneet korentoneidit
             
Pää neljäntenä jalkana














Tämän lisäksi teimme tutkielman eri pintoihin. Jaoimme paperin ruutuihin ja hiusterää käyttäen täytimme ruudut erilaisilla pintakuvioilla. Mukava työ ja toteutan sen jossain muodossa oppilaiden kanssa keväällä.




12.11.2013 oli vuorossa "nurkanvaltaus". Minimissään nurkanvaltauksesta oli tehtävä diptyykki eli kahdesta maalausalustasta muodostuva työ. Siitä oli mahdollista tehdä myös suurempi kasvattaen maalausalustojen määrää lisäämällä niitä vierekkäin tai päällekäin. Etukäteen piti miettiä, minkä nurkan kotoaan valtaisi työlleen.

Esivalmistelin maalauspohjat päälystämällä ne tiheällä pellavakankaalla. En halunnut pohjustaa niitä millään tavalla. Päätin, että valtaan keittiöstämme vitriinikaapin alla olevan nurkan. Se on yleensä tyhjä joulua lukuunottamatta, jolloin piparkakkutalo valtaa sen näyttämökseen.

Keittiömme tasojen yläpuolella on tummanharmaata ohutta sormilaattaa. Halusin toistaa työssäni tätä kuviota, jotta diptyykkini jollakin tavalla ottaisi paikkansa. Käytin pellavalle akvarelleja, mutta en varsinaisesti maalannut. Kaadoin maalia kankaalle, annoin levitä, ja lopuksi töpöttelin sienellä. Korostin haluamiani kohtia musteella käyttäen jälleen hiusterää. Jätin paljon kangasta näkyviin, jotta työ olisi hengittävä. Minulla on paha tapa ylityöstää ja maalata tukkoon - nyt maltoin mieleni.

Kuvattu kuvataideluokassa, ei työlle ajatellussa paikassa.
Pellavalle akvarelleilla maalaaminen on mukavaa ja työssä on koko ajan hieman arvaamaton jälki. Ei tämä työ keittiöömme päädy, mutta se päätyy onnellisten kokemusten laatikkoon. Jos jotain jäi kokemuksena mieleen niin ennakkoluulottoman kokeilemisen ilo.

19.11.2013 otimme sommitteluun uuden lähestymistavan peilin kautta. Tämä ei ollut mitenkään helppo harjoitus ja taisin mennä vähän omia polkujani. Tavoitteena oli kaiketi katsoa maailmaa peilin kautta ja kuvata se, mitä näkee. En kyllä tehnyt työtä käskettyä, mutta töitä tein. Käytin työssäni akryylimaaleja.


Jälkeenpäin työ tuntui kovin vastenmieliseltä. Kokeilin siihen kaikkea mahdollista - tein esimerkiksi koko työn palettiveitsellä ja välillä raaputtelin jo maalaamiani alueita rannuille ja raapaleille. Yläosaan raaputin tuoreen akryylin päälle hiekkapaperin avulla pastelliliitua saadakseni aikaan uusia efektejä. Työssä tapahtuu liikaa ja samalla se on asetelmallisesti aika tylsä. Värit ovat itselleni täydellisiä epävärejä, joten se ei senkään vuoksi miellytä silmää. No, tällaisiakin töitä pitää tehdä, että oppii itsestään jotain.













Helenen harmonia

Tammikuu 2014 ja uudet kujeet. PiMa jatkuu harmonian ja disharmonian merkeissä.

Värianalyysi ja -invertaario taidekuvista ei ole uusi juttu, mutta se on kuitenkin joka kerta omalla tavallaan avaava kokemus. Teimme tämän kolmivuotisen opintokokonaisuuden toisen väriainventaarion, jonka lähteeksi valitsin pitkäikäisen suosikkini Helene Schjerfbeckin
naismaalauksen.


Tällä kertaa pilkoimme kuvan saksilla paloiksi ja jaottelimme saadut palat väriryhmiin. Tämä on itse asiassa hyvin toimiva inventointitapa myös omaan työhöni oppilaiden parissa ja tulen ehdottomasti kokeilemaan. Pilkottujen palojen järjestely ja liimaaminen oli kyllä aikamoista askartelua - oma yksinkertainen kuvavalintani kyllä helpotti tätä askarteluvaihetta. Inverntaarion avulla on mahdollista konkreettisesti mitata eri värien osuus taiteilijan työssä.



Inventaarion jälkeen saimme uuden tehtävänannon: tein tutkielman inventoiduilla väreillä käyttäen niitä samassa suhteessa kuin alkuperäisessä, mutta tavoitteena oli toteuttaa aivan erilainen työ alkuperäisen rinnalle.


Helene-värien sekoittaminen akvarelleilla oli hieman haasteellista. Murretut värit syntyvät monen kokeilun kautta. Tämäkin toimisi hyvänä harjoituksena omille oppilaille.

Opinko jotain? Ehkä jälleen kerran sain yhden hyvän idean toteutettavaksi koulussa.