Silja Merikallio ohjasi meitä rauhallisesti ja kannustavasti, ei peitellyt mielipiteitään tai pantannut ehdotuksiaan. Ohjaus oli mielestäni todella hyvää. Se, että hän käytti alussa tovin pelkästä savesta puhumiseen, oli ainakin minulle tosi tärkeää tietoa. Kun sitten saimme omat savimöykyt ja ensimmäisen kerran pyöräyttelin makkaroita joustavasta, helposti työstettävästä materiaalista, en voinut kuin ihmetellä, miksi kouluihin tilataan niin ala-arvoista savea lasten työstettäväksi. Olisikohan rahalla taas osuutensa asiaan...
Mutta mitäkö me sitten teimme? Teimme harjoitustyönä makkaratekniikalla munan. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä rakentamaan munan muotoista esinettä makkaroista, mutta munan mallinen esinen opettaa tekijälleen koon kasvattamisen ja kaventamisen logiikan. Mukava työ, joka kuivumisen jälkeen maalattiin ja sen jälkeen poltettiin.
Päätyö oli veistos makkaratekniikalla ja aiheena hiljaisuus. Pää kumisi tyhjyyttään ja minulla ei ollut mitään ajatustakaan, mitä tekisin. Piti miettiä samalla teemaa ja tekniikkaa - mitä makkaratekniikalla voi toteuttaa. Katselin netissäkin kuvia ja sitten päätin kokeilla kallan "rakentamista". Kalla, kuoleman kukka; kuolema, lopullinen hiljaisuus. Tällä logiikalla.
Veistoksen pohjaksi kaulittiin savesta levy, jonka päälle aloin työstää kallaa. Rakenne levisi joka suuntaan ja oli todella vaikea pitää halutun kokoisena ja mallisena. Silja sanoikin, että valitsemani aihe olisi ollut toteutettavissa paljon helpommin toisella tekniikalla. Mutta minkä aloittaa, sen myös lopettaa... Siljan avulla kehittelin pienet poistettavat tukisysteemit ja sain kuin sainkin kallan asettumaan haluamaani muotoon. Sisällä oleva "tappi" vaati pientä miettimistä. Halusin siihen pintatekstuurin, kaarevuutta ja se piti vielä saada kiinnitetyksi niin, että koko kalla ei romahtaisi. Pintatekstuurikokeiluista onnistui lopulta semmoinen, että laitoin saven puuvillakankaan sisään ja pyörittelin sitten makkaraksi. Saven pinnasta tuli karhea ja hennon kuviollinen. "Tapin" kiinnitin kallan pohjaan seuraavasti: rikoin pohjan savipintaa veitsen kärjellä ja rikoin vähän "tapin" kiinnityspintaakin, sitten osat toisiaan vasten ja tyvestä savityökaluilla silitellen paikoilleen. Onnistui ja kesti polttouuninkin.
Kalla kävi kuivumisen jälkeen myös maalauskäsittelyn ennen polttamista. Väri ei lopulta ehkä ihan ole toivomani, mutta menkööt. Olen ristinyt kallani pölyindikaattoriksi. Kun pohjalle on kertynyt tietyn verran pölyä, on aika tarttua imuriin...
Valmis kalla, joka on maalattu ja lähdössä uuniin.
Lopullinen työ: pintatekstuurit tulevat esiin vahvasti polton jälkeen.
Viimeinen savityö oli reliefi. Sitä varten katselimme taidekirjoja ja valitsimme mieleisen työn. Sen jälkeen otimme työstä pienen osan reliefin aiheeksi ja työstäminen alkoi. Valitsemani taiteilija oli joku impressionisteista, mutta en saa millään päähäni, kuka se oli. Pitäisi käydä kuvisluokan kaapilla tsekkaamassa kirjat uudelleen. Tällä kertaa työstimme savea möykkytekniikalla. Savimöykkyjä pistettiin vieriviereen niin, että ei jäänyt ilmakuplia. Jos työhön halusi kerroksellisuutta, möykkyjä sai laittaa useampaan kerrokseen. Sen jälkeen aloimme poistamaan savityökaluilla ylimääräisen saven pois niin että haluttu "kuva" tuli esiin. Lopuksi siloittelua ja pintakuvioita erilaisilla työkaluilla ja reliefi oli valmis. Kuivumisen jälkeen taas maalaamiset ja polttamiset. Tähän työhön oli täysin tyytyväinen ja tekniikkana se on myös sellainen, että lapsetkin onnistuisivat. Sillä edellytyksellä, että heillä on käytössään yhtä hyvää savea kuin mitä meillä!
Reliefi lähdössä viikoksi kuivumaan.
Valmis työ. Värit onnistuivat halutulla tavalla. Tiiliseinään tuli kulunut fiilis vaalean ja ruskean vuorottelulla.
Tykkäsin aivan älyttömästi saven työstämisestä. Siinä on jotain rentouttavaa ja vapauttavaa samanaikaisesti - työn jälki saa jäädä rosoiseksi tai sitä voi viimeistellä todella pikkutarkaksi. Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Missään vaiheessa ei tullut semmoinen olo, että en pystyisi tähän tai että tämä ei olisi minun juttuni.
