sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kyynärpäitä myöten savessa

Toinen veistoskurssi. Työstettävänä materiaalina savi ja olin saada näppylöitä. Olen tehnyt oppilaiden kanssa savesta kippoja ja kuppeja makkaratekniikalla mm. Antiikin Kreikan jakson aikana. Ne ovat olleet enemmän tai vähemmän epäonnistuneita kuvisjaksoja ja nyt vasta ymmärrän, miksi. Ratkaisevinta on saven laatu!

Silja Merikallio ohjasi meitä rauhallisesti ja kannustavasti, ei peitellyt mielipiteitään tai pantannut ehdotuksiaan. Ohjaus oli mielestäni todella hyvää. Se, että hän käytti alussa tovin pelkästä savesta puhumiseen, oli ainakin minulle tosi tärkeää tietoa. Kun sitten saimme omat savimöykyt ja ensimmäisen kerran pyöräyttelin makkaroita joustavasta, helposti työstettävästä materiaalista, en voinut kuin ihmetellä, miksi kouluihin tilataan niin ala-arvoista savea lasten työstettäväksi. Olisikohan rahalla taas osuutensa asiaan...

Mutta mitäkö me sitten teimme? Teimme harjoitustyönä makkaratekniikalla munan. Ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä rakentamaan munan muotoista esinettä makkaroista, mutta munan mallinen esinen opettaa tekijälleen koon kasvattamisen ja kaventamisen logiikan. Mukava työ, joka kuivumisen jälkeen maalattiin ja sen jälkeen poltettiin.



Päätyö oli veistos makkaratekniikalla ja aiheena hiljaisuus. Pää kumisi tyhjyyttään ja minulla ei ollut mitään ajatustakaan, mitä tekisin. Piti miettiä samalla teemaa ja tekniikkaa - mitä makkaratekniikalla voi toteuttaa. Katselin netissäkin kuvia ja sitten päätin kokeilla kallan "rakentamista". Kalla, kuoleman kukka; kuolema, lopullinen hiljaisuus. Tällä logiikalla.

Veistoksen pohjaksi kaulittiin savesta levy, jonka päälle aloin työstää kallaa. Rakenne levisi joka suuntaan ja oli todella vaikea pitää halutun kokoisena ja mallisena. Silja sanoikin, että valitsemani aihe olisi ollut toteutettavissa paljon helpommin toisella tekniikalla. Mutta minkä aloittaa, sen myös lopettaa... Siljan avulla kehittelin pienet poistettavat tukisysteemit ja sain kuin sainkin kallan asettumaan haluamaani muotoon. Sisällä oleva "tappi" vaati pientä miettimistä. Halusin siihen pintatekstuurin, kaarevuutta ja se piti vielä saada kiinnitetyksi niin, että koko kalla ei romahtaisi. Pintatekstuurikokeiluista onnistui lopulta semmoinen, että laitoin saven puuvillakankaan sisään ja pyörittelin sitten makkaraksi. Saven pinnasta tuli karhea ja hennon kuviollinen. "Tapin" kiinnitin kallan pohjaan seuraavasti: rikoin pohjan savipintaa veitsen kärjellä ja rikoin vähän "tapin" kiinnityspintaakin, sitten osat toisiaan vasten ja tyvestä savityökaluilla silitellen paikoilleen. Onnistui ja kesti polttouuninkin.

Kalla kävi kuivumisen jälkeen myös maalauskäsittelyn ennen polttamista. Väri ei lopulta ehkä ihan ole toivomani, mutta menkööt. Olen ristinyt kallani pölyindikaattoriksi. Kun pohjalle on kertynyt tietyn verran pölyä, on aika tarttua imuriin...








Valmis kalla, joka on maalattu ja lähdössä uuniin.
















Lopullinen työ: pintatekstuurit tulevat esiin vahvasti polton jälkeen.






Viimeinen savityö oli reliefi. Sitä varten katselimme taidekirjoja ja valitsimme mieleisen työn. Sen jälkeen otimme työstä pienen osan reliefin aiheeksi ja työstäminen alkoi. Valitsemani taiteilija oli joku impressionisteista, mutta en saa millään päähäni, kuka se oli. Pitäisi käydä kuvisluokan kaapilla tsekkaamassa kirjat uudelleen. Tällä kertaa työstimme savea möykkytekniikalla. Savimöykkyjä pistettiin vieriviereen niin, että ei jäänyt ilmakuplia. Jos työhön halusi kerroksellisuutta, möykkyjä sai laittaa useampaan kerrokseen. Sen jälkeen aloimme poistamaan savityökaluilla ylimääräisen saven pois niin että haluttu "kuva" tuli esiin. Lopuksi siloittelua ja pintakuvioita erilaisilla työkaluilla ja reliefi oli valmis. Kuivumisen jälkeen taas maalaamiset ja polttamiset. Tähän työhön oli täysin tyytyväinen ja tekniikkana se on myös sellainen, että lapsetkin onnistuisivat. Sillä edellytyksellä, että heillä on käytössään yhtä hyvää savea kuin mitä meillä!







Reliefi lähdössä viikoksi kuivumaan.


















Valmis työ. Värit onnistuivat halutulla tavalla. Tiiliseinään tuli kulunut fiilis vaalean ja ruskean vuorottelulla.









Tykkäsin aivan älyttömästi saven työstämisestä. Siinä on jotain rentouttavaa ja vapauttavaa samanaikaisesti - työn jälki saa jäädä rosoiseksi tai sitä voi viimeistellä todella pikkutarkaksi. Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Missään vaiheessa ei tullut semmoinen olo, että en pystyisi tähän tai että tämä ei olisi minun juttuni.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Prässin parissa

Viikonloppukurssilla jälleen.Tammikuu 2013 aloitti kuvataideopintojen toisen vuoden kevätlukukauden ja koska Pia Feinikin grafiikan kurssille ei löytynyt muuta aikaa, kokoonnuimme kahtena viikonloppuna kokeilemaan kahden erilaisen grafiikan tekniikan työstämistä.

Ensimmäisenä viikonloppuna teimme carborundum-grafiikkaa, jota varten työstimme alumiinilevyistä painolaatat. Laattoja oli mahdollista kaivertaa, gessota tai tehdä tekstuuria erivahvuisilla carborundumeilla. Gessoa ja hiekkaa oli myös mahdollista sekoittaa. Mitä enemmän hiekkaa laattaan laittoi, sitä tummempana se näkyi vedostetussa työssä.

Toisena viikonloppuna teimme painolaatat paksusta pahvista eli harjoittelimme kartonkigrafiikkaa. Kartongin pinta käsiteltiin pintakäsittelyaineella ennen työstämistä. Kartokia oli mahdollista kaivertaa, pistellä tai käyttää siinäkin carborundumia.

Molemmissa tekniikoissa käytimme grafiikkaprässiä ja työstettävät paperit kostutettiin muovipussiin, jotta ne olivat "vastaanottavaisempia" prässivaiheessa.






Alumiinilevylle tehtyjä laattoja (kaiverrettu, gesso+hiekka)














Kartonkilaatta








Kartonkilaatta, jossa harmaissa osissa käytetty gessoa ja hiekkaa.








Kartonkilaatta kaivertaen ja pistellen.





Valmiita vedoksia:







Kevät (ruohikko gessolla, lehdet gesso + hiekka)











Kesä (ruohikko ja lehdet gesso + hiekka, heinät gessolla)









Syksy (lehdet gesso + hiekka, heinät gesso)










Talvi (oksien lumi gesso + hiekka, maassa oleva lumi gesso)






Oli aika kahjoa työstää heti ensi kokeilulla 12 alumiinilaattaa, mutta tulipahan kokeiltua. Laattojen asettelu paperille prässivaiheessa oli oma probleemansa ja aina ei laattojen kuviot menneet kohdakkain. Ajatus oli ok, mutta työstäminen olisi vaatinut hieman pidempää prosessointia.

Antaa mennä!

Yksi hauskimpia maalauskokeiluja oli Elinan ohjeiden mukaan maalaaminen. Saimme työtä maalatessamme aina ohjeen kerrallaan ja teimme työn isolle maitopahville. Ohjeet olivat seuraavat:

1. Sävy. (Maalasin valitsemallani sävyllä/sävyperheellä pahville.)
2. Valuma/valumia. (Valutin juoksevaa väriä työhöni.)
3. Muoto. (Saimme maalata työhön muodon, joka haluaa nousta esiin.)
4. Pinta. (Meidän piti maalata pinta, joka peitti 1/4 työstä.)
5. Työskentelysuunnan vaihtaminen. (= työn kääntäminen toisin päin)
6. Viivoitus. (Tein viiva-aiheista kuviointia työhön.)
7. Muoto, joka kurkistaa reunan yli. (Tein työhön muodon, joka oli aivan reunassa ja ei mahtunut kokonaisuudessaan pahville.)
8. Pinta, joka peittää 1/2 työstä. (Nyt tuli sitten edellisen päällemaalaamista, kun piti saada puolet pahvista maalattua uudella pinnalla.)
9. Viiva. (Tein työhön sen läpi kulkevan aaltoilevan viivan.)
10. Piste. (Tein haluamaani paikkaan pisteen.)
11. Tee valitsemasi 5 edellistä vaihetta. (Tein uudelleen vaiheet 1, 3, 6, 7 ja 9.)


Hauskaa oli tehdä. Muuta en osaa työstäni sanoa.

Värikylpy

Seuraavan suuren työn teemana oli yhteen väriin keskittyminen. Työstäminen tapahtui erilaisilla piirtimillä ja maaleilla. Työssä oli mahdollista valuttaa värejä, hinkata, pusertaa, pipertää, läiskiä, sipsutella, huutaa, kuiskata - kunhan työsti hallitsevaa väriä.

Työstä tuli sininen tajunnanvirta. Sitä oli rentouttava tehdä, kun paperi oli suuri ja mitään rajoituksia ei ollut.


Perinteinen asetelma

Lapset ehdottivat öljyvärimaalaukseni aiheeksi perinteistä hedelmämaljaa. Aluksi minua nauratti, mutta sitten ajattelin, mikä ettei. Niitähän on maalattu vuosisatojen ajan, joten miksi en minäkin tekisi elämäni aikana edes yhden semmoisen.


Pakko laittaa oikein suuri kuva, koska olihan tässä tekeminen. Olen erittäin tyytyväinen banaaneihin - niiden muoto ja väri osuivat todella kohdilleen. Rypäleiden kanssa oli vaikeuksia, kun valot ja varjot eivät oikein asettuneet haluamallani tavalla. Omenasta tuli aika epärealistinen ja sitä minun oli tarkoitus työstää vielä uudelleen - sehän ei ole vielä myöhäistä. Mandariineihin olen aika tyytyväinen.

Kulhon alla oli ruudullinen kangas, jonka totesin heti alkuvaiheessa mahdottomaksi maalata. Teinkin sitten oman "alustani", joka muistuttaa vähän sammalmattoa. Harjoittelin siinä erityisesti valoja ja varjoja.

Öljyväreillä maalaaminen oli mukavaa. En yleensä käytä maalatessa telinettä, mutta nyt koin sen erittäin toimivaksi ratkaisuksi. Tämäkin työskentelymuoto vaatii aikaa, jota minulla ei tällä hetkellä valitettavasti ole.

Tutustumista öljyväreihin

Olen joskus kauan sitten kokeillut öljyvärejä ja muistissa oli hajut ja muutamat termit. Kuitenkin tuntui, kun olisin aloittanut ihan uuden lajin kokeilun. Mikäpä siinä. Öljyväreillä maalaamisen onni on se, että virheet eivät välttämättä ole lopullisia - päälle voi maalata uudelleen ja uudelleen.

Teimme tutustumistyön öljyvärien maailmaan.


1. Sekoitimme harmaita vastaväreistä (keltainen + lila, sininen + oranssi, punainen + vihreä).

2. Teimme sekoituksia väripaperin pohjalta. Tavoitteena oli saada mahdollisimman sama sävy.

3. Teimme subjektiivisen värisoinnin, jossa oli omia lempisävyjä 6-9 kpl.

4. Teimme "väriperheen", jossa oli mahdollisimman monta saman värin eri sävyä.

Mukava harjoitus, mutta ei todellakaan niin yksinkertainen kuin voisi luulla.

Elävän mallin lauantai

Sain uuden kokemuksen piirtämisestä, kun meillä oli lauantaikurssi elävän mallin piirtämisestä. Nyt pitäisi ottaa kunnolla selvää ihmisen mittasuhteista, asennoista, valoista ja varjoista. Nostan hattua elävälle mallille, joka jaksoi ensin kaksi settiä croque-piirroksia (asentojen vaihto 3-4 minuutin välein) ja lopuksi pitkäkestoisemman istunnon (2 x 20 minuuttia).

Croqui-piirtäminen on mukavaa, koska aika on rajallinen ja on keskityttävä olennaiseen. Välillä mallin asennot olivat niin haastavia, että piirtämisestä ei tullut mitään. Yleensä pystyin kuitenkin saamaan paperille suuntaviivaisesti sen, mitä näin. Näitä pieniä piirroksia olisi voinut jatkaa myöhemmin ja tehdä niiden pohjalta vaikka jotain suurempaa.





croqui hiilellä





croqui pehmeällä lyijykynällä










Lopuksi se pitkän istunnon työ isolle arkille...


Voi voi, miten vaikeaa oli saada käsivarsia ja nilkkoja asettumaan oikein. Pitkään piti miettiä myös kaulan mittoja ja keskivartalon mittasuhteita. Lopulta en enää jaksanut keskittyä kasvoihin kovinkaan kauaa. Vaativa lauantai!






Kynät ja hiilet esiin!

Syksy 2012, uusi opettaja ja uudet tuulet. Keskityimme Elinan kanssa pitkälti piirtämiseen, mitä meillä ei ole ollutkaan.

Teimme croqui-piirroksia, perspektiiviharjoituksia ja käsivarapiirroksia. Työstimme luonnosten pohjalta myös isokokoisen työn.





Croqui, 7 min










Croqui, 5 min










 Croqui, 3 min
(Mitä vähemmän aikaa, sitä vähemmän yksityiskohtia!)











Mallipiirros valkosipuleista













Mallipiirros mukanatuoduista esineistä
(Lasin tuntu on todella vaikea saada piirrokseen, huomasin.)




Käsivarapiirrustusta Siperian aulassa












Isokokoinen piirustus hiilellä aikaisemmin tehtyjä luonnoksia yhdistellen (tausta Siperiassa tehdyistä käsivarapiirroksista ja roikkuvat esineet aikaisemmista mallipiirroksista)








Hiilityö










Hiilityö



Pieniä töitä, osa 2

Akryylimaalit on aika toimiva väline maalaamisessa. Maaleja voi käsitellä eri tavoin, sekoitella, maalata päälle, yms. Teimme akryylien käyttöön liittyen pieniä kokeiluja.

1. Sekoitimme pastaa akryylimaalin joukkoon ja teimme tekstuuria palettiveitsellä.


2. Akryylimaalin laseeraus siveltimellä (kiiltoaine akryylin pintaan).


3. Pastan lisääminen akryyliin ja seoksen töpötteleminen sienellä tekstuurin aikaansaamiseksi.


4. Raaputus. Akryylin päälle sivellään pastaan, johon raaputetaan kuvioita tikulla.


5. Teippaus. Paperille asetellaan erivahvuisia teippejä, jonka jälkeen maalataan ohennetulla akryylillä. Teipit poistetaan tämän jälkeen.

6. Painaminen. Akryylilla pohjustetulle paperille painetaan kuvioita ohennetulla akryylillä.


7. Lanaus. Paperin reunaan pursotetaan akryylivärejä, jotka vedetään paperin yli esimerkiksi viivottimen avulla. Lanatessa voi halutessaan tehdä suoraa tai mutkaista jälkeä.


8. Piirtäminen. Akryylillä pohjustetulle paperille piirretään musteella, tussikynällä tai vastaavalla.




"Kuka on koskenut puurooni?"

Maria piti meille myös jakson verran veistoskurssia, minkä ainakin minä otin ilolla vastaan.

Paperimassaveistoksen tekeminen antoi oikeastaan "värikukkaruukun" jälkeen toisen mahdollisuuden tehdä jotain konkreettista, jota voisin käyttää opetuksessani. Olen kiinnostunut saduttamisen käyttämisestä alkuopetuksessa ja siksi lähdinkin etsimään innoitusta tunnetuista saduista.

Marian ohjeistuksen mukaan paperimassaveistoksen lähtökohtana tuli olla runo, runon säe, mietelause tai laulun sanat. Laajensin tekstin käsitettä Kultakutri-satuun ja sieltä puuronsyöntikohtaukseen:

"Olen varma siitä, ettei kukaan suutu, vaikka maistan hieman puuroa", ajatteli Kultakutri.
Mutta Isä Karhun lautasella puuro oli liian kuumaa ja Äiti Karhun lautasella liian kylmää.
Vauva Karhun puuro oli juuri sopivaa, niin että hän söi sen kokonaan.

On omaa tyhmyyttäni, että en ottanut eri työvaiheista valokuvia. Kultakutrin kehikkona on kanaverkko, jonka päälle on ensin liisteröity muutama kerros sanomalehtisuikaleita. Sen päälle on levitetty muutaman sentin kerros paperimassaa. Se on keitetty Marian ohjeiden mukaan kananmunakennoista, liimasta ja liisteristä. Lisäksi käytin hiuksina kullankeltaista peruukkia. Kutrit on liimattu paikalleen kuumaliimalla.

Kanaverkon taivuttelu, muotoilu, leikkely ja käsittely kävi välillä epätoivon tuolla puolen, mutta lopulta muoto alkoi hahmottua ja idea konkretisoitua.



Kultakutrissa on monia yksityiskohtia ja peruukkia lukuunottamatta kaikki on tehty paperimassasta. Paidan helmat on muotoiltu kukan terälehtien muotoon, jotta Kultakutri pysyisi tukevasti pystyssä.


Paidan kaulukset ja napit noudattavat satukirjan kuvituksen tyyliä. Kauksen paperimassa on taputeltu suoraan paikalleen, mutta napit on tehty erikseen ja liimattu kuumaliimalla vasta sen jälkeen, kun ne olivat kuivuneet ja maalattu.


Hiusten rusetti oli hieman haasteellisempi koota. Liisteröity sanomalehti lipsui muotoon leikatun kanaverkon päältä. Lopulta oli pakko tehdä jokainen kerros hitaasti, antaa hieman kuivua ja vasta sen jälkeen lisätä seuraava kerros. Paperimassan ollessa vielä kosteaa, ujutin rusetin taustapuolelle n. 10 cm:n metallilangat, joiden avulla kuivunut ja maalattu rusetti oli helppo laittaa kiinni hiuksiin.


Puurokulhon muottina on ollut kotoisasti oma puuro/murokulhoni, joka piti vuorata muovikelmulla ennen paperimassan taputtelua. Lusikan runkona on jälleen kanaverkkoa ja metallilankaa. Puurona on kuivuneita paperimassanokareita. Kultakurtin sormet oli todella vaikea tehdä. Märkä ja kohtuullisen painava paperimassa putoili koko ajan kanaverkon päältä pois ja jouduin toistamaan massan taputtelut todella monta kertaa. Tämä vaihe oli aika hermostuttavaa puuhaa ja usko meinasi loppua.


Lähes yhtä hankalaa kuin sormet oli muotoilla silmäluomet, poskipäät, nenä ja huulet. En ole todellakaan tyytyväinen esimerkiksi huulien lopulliseen muotoon. Niistä tuli aivan liian terävät. 


Kultakutrilla on vähän nyrjähtänyt ilme. Taisi puuro sittenkin olla liian kuumaa...


Tällainen "veistoskurssi" oli todella mielenkiintoinen ja koukuttava projekti. Se, että siihen liittyi myös maalaamista, värien sekoittamista, kokeilua akryyleilla, antoi oman mukavan lisämausteensa. Kertakaikkisen hauskaa.