29.10.-26.11.2013 - PiMa, kuinka ollakaan!

Heikkilän Elina palasi kehiin ja vietti kanssamme loppuvuoden PiMan merkeissä.

29.10.2013 meni lähinnä jutellessa ja loppuvuotta miettiessä. Kertasimme myös alkusyksyn tekemiset, joiden perusteella Elina pääsi miettimään loppuvuotta. Ensimmäisellä kerralla emme juurikaan taiteilleen - teimme ryhmäpohdintaa siitä, mitä taide on. Istuimme pöydän ääressä ja piirsimme hetken, vaihdoimme paikkaa ja piirsimme/jatkoimme toisen piirrosta hetken, siirryimme jälleen jne. Tajunnanvirtaa ja ihan hauskaakin pitkän työpäivän päätteeksi. Mitään uutta ja ihmeellistä se ei tarjonnut.

 

 

 

 

Tuherrusta, töherrystä, tekstiä, tajunnanvirtaa.

5.11.2013 mukaan piti ottaa hiusteriä, mustetta, akvarellipaperia ja vesivärejä. Palasin alakoulun kuvistunneille, kun teimme ensin vesivärien avulla roiskeita, räiskeitä, valutuksia ja muita epämääräisiä asioita papereille. Varsinainen tehtävä oli löytää näistä jäljistä jotain ja nostaa ne esiin hiusterällä piirtäen. Tämä on helposti toteutettavissa omien oppilaiden kanssa.

Pidin työvälineestä! Mukavaa minulle sopivaa pipertämistä ja kyllähän minä tein löytöjä:

Rotta ja kalkkuna kilpasilla

Ikävystyneet korentoneidit

             

Pää neljäntenä jalkana

Tämän lisäksi teimme tutkielman eri pintoihin. Jaoimme paperin ruutuihin ja hiusterää käyttäen täytimme ruudut erilaisilla pintakuvioilla. Mukava työ ja toteutan sen jossain muodossa oppilaiden kanssa keväällä.

12.11.2013 oli vuorossa "nurkanvaltaus". Minimissään nurkanvaltauksesta oli tehtävä diptyykki eli kahdesta maalausalustasta muodostuva työ. Siitä oli mahdollista tehdä myös suurempi kasvattaen maalausalustojen määrää lisäämällä niitä vierekkäin tai päällekäin. Etukäteen piti miettiä, minkä nurkan kotoaan valtaisi työlleen.

Esivalmistelin maalauspohjat päälystämällä ne tiheällä pellavakankaalla. En halunnut pohjustaa niitä millään tavalla. Päätin, että valtaan keittiöstämme vitriinikaapin alla olevan nurkan. Se on yleensä tyhjä joulua lukuunottamatta, jolloin piparkakkutalo valtaa sen näyttämökseen.

Keittiömme tasojen yläpuolella on tummanharmaata ohutta sormilaattaa. Halusin toistaa työssäni tätä kuviota, jotta diptyykkini jollakin tavalla ottaisi paikkansa. Käytin pellavalle akvarelleja, mutta en varsinaisesti maalannut. Kaadoin maalia kankaalle, annoin levitä, ja lopuksi töpöttelin sienellä. Korostin haluamiani kohtia musteella käyttäen jälleen hiusterää. Jätin paljon kangasta näkyviin, jotta työ olisi hengittävä. Minulla on paha tapa ylityöstää ja maalata tukkoon - nyt maltoin mieleni.

Kuvattu kuvataideluokassa, ei työlle ajatellussa paikassa.

Pellavalle akvarelleilla maalaaminen on mukavaa ja työssä on koko ajan hieman arvaamaton jälki. Ei tämä työ keittiöömme päädy, mutta se päätyy onnellisten kokemusten laatikkoon. Jos jotain jäi kokemuksena mieleen niin ennakkoluulottoman kokeilemisen ilo.

19.11.2013 otimme sommitteluun uuden lähestymistavan peilin kautta. Tämä ei ollut mitenkään helppo harjoitus ja taisin mennä vähän omia polkujani. Tavoitteena oli kaiketi katsoa maailmaa peilin kautta ja kuvata se, mitä näkee. En kyllä tehnyt työtä käskettyä, mutta töitä tein. Käytin työssäni akryylimaaleja.

Jälkeenpäin työ tuntui kovin vastenmieliseltä. Kokeilin siihen kaikkea mahdollista - tein esimerkiksi koko työn palettiveitsellä ja välillä raaputtelin jo maalaamiani alueita rannuille ja raapaleille. Yläosaan raaputin tuoreen akryylin päälle hiekkapaperin avulla pastelliliitua saadakseni aikaan uusia efektejä. Työssä tapahtuu liikaa ja samalla se on asetelmallisesti aika tylsä. Värit ovat itselleni täydellisiä epävärejä, joten se ei senkään vuoksi miellytä silmää. No, tällaisiakin töitä pitää tehdä, että oppii itsestään jotain.